Replikoin

5.5.2012
Talvivaara on vaara talvimatkailulle
Lue lisää »

Heikki Keränen, yhteiskunnallinen puuhastelija Oulun kaupungissa.

Pirjosta ryhmyri

Share |

Lauantai 21.1.2012 klo 18:51


 

Demarien valtuustoryhmä kokoontui tänään iltapäivällä. Kokouksessa käsiteltiin Kastellin monitoimitaloa, joka on huomenna kaupunginvaltuuston listalla. Ryhmällä on kriittinen asenne hankkeen yhteydessä tapahtuvaan palvelujen laajamittaiseen yksityistämiseen eräänlaisella ujutusmetodilla. Talo tehdään kaupungin taseeseen, mutta samalla kaupunginhallitus on hyväksynyt palvelujen yksityistämisen äänestyspäätöksellä. Vasemmistoliiton ja demarien jäsenet kaupunginhallituksessa esittivät palvelujen tuottamista kaupungin omana työnä.

Ryhmä järjestäytyi ja valtuutettu, erikoissairaanhoitaja Pirjo Sirviö valittiin tänään Oulun kaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajaksi vuodeksi 2012. Pirjo Sirviö on kaupunginvaltuutettu ja pitkäaikainen teknisen lautakunnan jäsen. Ryhmäpuheenjohtaja Sirviö on toiminut aktiivisesti Tehy:n ja Sairaanhoitajaliiton luottamustehtävissä.

 Ryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin rehtori Yrjö Harju. Harju on myös pitkäaikainen kaupungin valtuutettu, joka on vaikuttanut monissa merkittävissä kunnallisissa luottamustehtävissä kuten sosiaali- ja terveyslautuakunnassa ja Oulun Energia liikelaitoksen johtokunnassa.

Onnitteluni molemmille valituille.

 

 

 

 

 


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: